keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Toivepostaus osa 2


Lukija toivoi postausta vauvan odotuksesta, ja nyt olisi sitten sellaisen vuoro :)

Odotan siis ensimmäistä lastamme ja laskettu aika on kesäkuun puolessa välissä. Viimeinen kolmannes siis menossa ja synnytys tulee koko ajan lähemmäksi.

Yleensä ensimmäisenä kysellään miten olen voinut. Pahoinvoinnilta en ole välttynyt, se alkoi joskus rv7 ja kesti miltei puoliväliin saakka. Armoton nälkä vaivasi ja jos en syönyt tunnin välein eli siis koko ajan, huono olo iski ja pahimmassa tapauksessa oksensin. Pitkään aamut alkoivat yökkäilemällä. Onneksi helpotti, vaikka edelleen jos olen pitkään syömättä, huono olo iskee kyllä.

Pömpiäinen np-ultrassa, viikolla 11+5

Nyt on menty monta viikkoa jo hyvissä voimissa, alkuraskauden selkäsärkykin katosi puolen välin tienoilla.

Kysyimme tosiaan rakenneultrassa sukupuolta ja saimme varman tuntuisen lupauksen kätilöltä. Sen perusteella olemme joitain hankintoja tehneet ja nimeä miettineet. 100% varmuudellahan lupaukseen ei uskalla luottaa, mutta eiköhän sieltä jompi kumpi tule :)

Pömpiäinen rakenneultrassa, viikolla 21+0

Potkuja ja liikehdintää tuntuu aina vain enemmän ja enemmän. Ihanan hassua miten kaukaakin jo näkee "alienin" liikkeitä.

Pikkuhiljaa on tullut kaikkea hommattua vauvaa varten, oikeastaan tutit ja vaipat enää puuttuvat. Ne söpöimmät hankinnat esittelen vielä jossakin vaiheessa.

Viimeisin masukuva perjantailta, viikkoja 30+0

Töitä olisi jäljellä enää 19 päivää. Äiityslomaa odotellessa!


8 kommenttia:

  1. Oi että! <3 Liikuttavaa. Hirmu söpö masu! :) Hirveästi jaksuja ja onnen toivotuksia loppu odotukseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! :) Aavistuksen alkaa jo jännittää :)

    VastaaPoista
  3. Ihana masu! :)
    Ei ole enää pitkä aika, mukavaa loppuodotusta :)

    Meilläkin saattanu olla silloin pohdintoja silloin aikanaan, että kun odottavilla tulee niitä erikoisia ruokamielihaluja, onks sinulla ollu? :D

    VastaaPoista
  4. Ihanaa loppuodotusta ja voimia!:) (Melkeinpä ikävä tuota mahaa.;)) -Milla

    VastaaPoista
  5. Fogg, mä en oo nähny mahaa livenä kun ei nähty pääsiäisenä. Haluan ehdottomasti nähdä vielä ennen kesäkuuta koska en oo ikinä ollu näin innoissani kenenkään mahasta kuin nyt! :D

    VastaaPoista
  6. Milla: Kiitos kovasti! Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä :)

    Sini: Kiitos :) Mielihaluista, piimää juon normaalistikin, mut sitä on tehny tavallista enemmän mieli, varsinki alkupuoliskolla kun tuntu rauhottavan mahaa ja on raikasta. Et ei oo sentään tehny mieli maistaa hiekkaa tai maalia :D

    Jorma: Harmi ku ei pääsiäisenä onnistunu. Kiva ku kummitäti on innoissaan :D jään parin viikon päästä pois töistä niin tullaan taas vähän pidemmäks aikaa sinnepäin, sit viimestään! :)

    VastaaPoista
  7. Hei,
    löysin blogiisi Lempäälän paikallislehdessä olleen jutun vuoksi.
    Kävin nappaamassa sen virkatun sydämen ohjeen, kiitos siitä!
    Tein juuri postauksen virkkaamistani sydämistä (ym.) ja linkitin blogisi sydämen ohjeen kyselijöitä varten.
    Oikein hyvää vointia teille molemmille ja paljon onnea loppukoitokseen!
    terkuin Irma Irman Kammari-blogista

    VastaaPoista