sunnuntai 28. elokuuta 2011

Häälahjat


Ihanan ihanat häät ovat nyt takana ja voin siis esitellä tekemäni häälahjat.
Ensin kortti:


Tässä on timanttia kunnolla, mutta morsian tykkää timanteista :)
Ostin itseasiassa timantit morsiamelle koristeluun, mutta käytimmekin toisen värisiä ja sain pitää loput.  

  

No, sitten itse lahjaan.
Virkkasin ontelokuteesta korin.
 



Koriin laitoin lattemukin.
Morsian osti vuosi sitten tällaisen mukin kun kävimme yhdessä sisustuskaupassa ja muistaakseni harmitteli myöhemmin kun niitä on vain yksi eikä voi kattaa vieraalle. 
Keitätkös kahvit ensi kerralla meille näihin, E? :)

  
Aikoja sitten virkkailin tällaisen pienen hääkakun valkoisesta langasta, ruusut virkkasin myös ja kiinnitin kakkuun. 

  
Rautalankasydämen taivuttelin ja sisälle pujottelin häiden teemaväreihin sopivia helmiä.
Tämän sydämen lisäksi laitoin mukaan aiemmassa postauksessa esitellyn vaaleanpunaisen virkatun pehmosydämen.


Tässä vielä kokonaisuus, joskin muki puuttuu. Sitten vielä sellofaaniin ja nauha koristeeksi.
Nyt voi ehkä paljastaa senkin, että aikaisempien postausten kissakamut ja ne kolme helmikaulakorua menivät siis morsiamen tilauksesta kaasoille kiitoslahjoiksi.
Kiitos mahtavista häistä E&T!
Kyllä nyt kelpaa uutta viikkoa aloitella :)


5 kommenttia:

  1. Kiitos iso vaan teitsille kaikesta jeesistä ja mukanaolosta! Oli kyl ikimuistonen päivä :)

    VastaaPoista
  2. Samat sanat ku edellisessä, ISO Kiitos kaikesta avusta ja tilaustöitten väkräämisestä ja hovikynsilakkaajana olemisesta. :P Ja lahja on sangen ihastuttava, lupaan kattaa kupeista kahveet! :D T:E

    VastaaPoista
  3. Noniin, häissä ei itkettäny mut nyt sen teitte... :)
    ihania ootte <3

    VastaaPoista
  4. Hii no nii oot itekki <3 ja kyllä se kortin teksti oli aika herkkis, melkein itku pääs. :)

    VastaaPoista