keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kranssi


Viime aikoina on ollut kova hinku tehdä jotain pääsiäiskoristetta kotiin, mutta en ole kyennyt enkä jaksanut. Eilen sitten tartuin toimeen ja neulahuovutin ylläolevan pupun. Tänään taivuttelin koivunoksista tuollaisen kranssin (en ole ikinä ennen tehnyt yhtäkään kranssia) ja iskin pupun siihen kiinni. Nyt sain ulko-oveen jotain pääsiäisaihetta. Eikä kuitenkaan ole liian pääsiäismäinen, että pitäisi ottaa heti pääsiäisen jälkeen pois. Olkoon siinä ainakin kesään asti tai siihen saakka kunnes seuraava inspis iskee. :)

Huomenna alkaa pääsiäislomakin! On sitä odotettu.. Huomisen jälkeen on takana 11 päivän työputki, onpa kiva välillä vaan levätä ja olla ajattelematta töitä. Suuntaamme huomenna työpäivän jälkeen keskiseen Suomeen ja saattaapi koko loma hurahtaa siellä.
Hyvää pääsiäistä kaikille!!

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Piirros


Löysin tänään kaapista viime vuoden puolella aloittamani piirrustuksen. Kuva on tehty mallista jostain lehden shampoomainoksesta. Muistan kun aloitin tätä, tarkoitus oli tehdä hiukset huolellisesti ja opetella niiden tekemistä, mutta keskenpä jäi :D argh kun ei ole kärsivällisyyttä tehdä tosi huolellisesti isoa kuvaa. Vähän epäilen, että jaksan tehdä tätä joskus vielä loppuun. Täytyy aloittaa uusi kokeilu noista hiuksista kun tulee innostava kuva vastaan.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Koirakortti


Tässäpä viikonloppuna valmistunut onnittelukortti työparilleni. Sisälle tulee vielä ystävänpäiväkortteihinkin laittamiani koiramaisia elämänohjeita. Työparillani on synttärit vasta 4.4., mutta tein kortin jo valmiiksi sillä olen viikonloppuna töissä leirillä. Huomenna menen töiden jälkeen kampaajalle ja sitten kamat kasaan lauantain leirille lähtöä varten. Vesisadetta on luvattu kuulemma viikonlopuksi, toivottavasti päästään kuitenkin ulkoilemaankin. Kiva rastipolkukin on suunniteltu sunnuntaita varten.

Tänään annoin jo aikoja sitten tässä blogissa esitellyn kortin toiselle työparilleni ja oli oikein mieluisa yllätys :)

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Sukkasatoa


Tässä viime aikoina valmistuneet sukat. Ensimmäiset raitasukat tein ystävälleni tämän pyynnöstä. Toivottavasti sukat ovat jo päässeet jalkoja lämmittämään :)
Keskimmäiset vihreät raitasukat valmistuivat eilen ja ovat menossa äipälle. Äippä sai valita hiihtolomalla langan, josta tein sukat ja tässä lopputulos. Aika pirteät ja keväiset :)
Viimeiset sukat valmistuivat jo jokin aika sitten toisten sukkien jämälangasta kummitytölleni. Pitäisi varmaan laittaa postiin ja kohti pienen neidin kotia. Kaikki langat ovat seiska veikkaa.
Tulipa eilen mieleen sekin, että josko tekisi itsellekin vaihteeksi jotkut sukat.. lankoja nimittäin on. Ensin kuitenkin aion saada valmiiksi tällä hetkellä puikoilla olevan työn :)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kissapipo


Tämän talven viimeisiin pakkasiin syntyi tänään tällainen kissapipo. Tämä Novitan lanka (en muista nimeä ja vyötekin meni jo roskiin..) oli Halpa-hallissa tarjouksessa 2€ kerä ja nappasin sen mukaan. Kotona etsin kissapipon ohjeen netistä ja löysinkin. Ohje löytyi täältä.


Silmukoita oli ohjeen mukaan 60, puikot olivat pienemmät kuin lanka vaatisi, mutta eipä löytynyt isompia varastostani. Todella nopea oli neuloa, valmistui hetkessä. Päättelin jotenkin kummallisesti, mutta haitanneeko tuo mitään, jäihän sauma sisäpuolelle ja ulkopuoli näyttää ihan siistiltä :)

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Uusi blogi

Hiphei uusi blogini on nyt avattu!
Blogin nimi on Askartelun jäljillä ja sitä pääset seuraamaan osoitteessa: http://askartelunjaljilla.blogspot.com/

Tervetuloa sinnekin kommentoimaan rakkaat lukijani! :)

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Sydäntaulu


Hiihtoloman shoppailureissulta tarttui mukaan myös tällainen askartelu, joka valmistui jo viikonloppuna kylläkin. Ostin siis Kodin ykkösestä valkoisen taulun (joka oli kuvasta päätellen puoleen hintaan eli 9,98€). Tiimarista nappasin mukaan pehmeän sydänkoristeen ja hopeista nauhaa, jossa on valkoisia pilkkuja.


Taulun pohjalle laitoin tapettia sopivan kokoisen palan. Sitten sommittelin sydämen ja nauhan paikoilleen ja kiinnitin ne kaksipuolisella teipillä. Kiva tuli!


Taulu löysi paikkansa vessan lasihyllyltä. Jonkin valkoisen lyhdyn ehkä haluaisin vielä tuonne hyllylle.. Lauantaina kävin muuten tosiaan sitten Ideaparkissa kun teki mieli jotain keväistä. Ostinkin sitten hetken etsimisen jälkeen Tokmannilta kaksi keväistä kaitaliinaa pöydällemme. Tulppaanejakin oli silloin sopivasti myynnissä naistenpäivän kunniaksi, joten otin kimpun itselleni (meillä kukkia saa vain jos ostaa niitä itse!) ja heti näytti keittiö ja ruokailutila mukavan keväiseltä :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Shoppailua!


Noniin loma lähestyy loppuaan ja kylläpä olikin ihanaa! Olin 5 päivää Keski-Suomessa vanhempieni luona ja shoppailin äipän kanssa oikein urakalla. Viime lauantaina pyörittiin Jyväskylän keskustassa ja käytiin muutamassa ihanassa sisustuskaupassakin. Ylläolevat kauniit vaaleanruskeat kynttilät ostin Sisustusliike Satiinista Vapaudenkadulta. Ihana kauppa! Riviera maison - tyyli toimii kyllä :) Ison hopeisen kynttilänjalan ostin Kodin ykkösestä. 2 pientä matalaa kynttilänjalkaa löysin Tiimarista, mikä oli huippua koska tällaisia olen etsinyt jo pitkään!


Hienon peltikyltin löysin Sisustusliike Selmasta (?) Jyväskeskuksesta. Koirahulluna oli pakko saada se. Siinä lukee: "A home without a dog is just a house", kissaihmiset ja muut älkööt pahastuko :)
Vaalean sydämen ostin Sisustusliike Satiinista ja laitoin sen kyltin alapuolelle. Sydämessä lukee "Thinking of you"


Mummoni ja pappani talo on myyty ja sitä tyhjennettiin kotipuolessa ollessani. Otin itselleni mummin kaksi kultaista kynttilänjalkaa sekä pari astiaa. Lisäksi äippä antoi minulle 6 lasista kruunukynttilänjalkaa. Nauratti kun kannoin kotiin monta kassillista kynttilänjalkoja :D
Keskiviikkoiltana tulin äipän ja iskän kanssa kotiin ja torstaina ajoin äipän kanssa Vantaan Ikeaan. Huonot oli tosiaan valikoimat, ei tahdottu löytää äipän kanssa oikein mitään, ja voin kertoa että sitä ei ole ikinä tapahtunut!! Meidän ostokset mahtuivat samaan kassiin ja rahaakin meni niin vähän ettei ikinä.. Ostin kynttilöitä ja tuikkuja, korin, tyynyn ja kaksi valkoista pyöreää mattoa. Hmm Ideaparkissa voisi vielä käydä tänään tai huomenna... ;)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Seinämaalaus


Sanoin, etten päivitä blogia lomalla, mutta pakkohan se on kun tuli tehtyä jotain tänne laitettavan arvoista ja kotiinkin tulin tänään. Kaverini pyysi tekemään vessansa seinälle kuvan, toiveita ja ideoita tuli jo etukäteen sähköpostilla


Tänään sitten kävin maalaamassa kuvan seinälle. Maalaamiseen käytin kahta tavallista seinämaalia ja sitten askartelumaaleja. Askartelumaaleissa oli helmiäistä seassa, joten niistä tuli hohtavaa jälkeä.

Kuva oli kovasti tilaajansa mieleen, ja onnistui omasta mielestänikin kivasti (ainakin näin ihkaensimmäiseksi seinämaalaukseksi!). Kiitos vaan luottamuksesta, kun annoitte maalata seinällenne :)

Loppuviikosta luvassa vielä päivitystä kaikesta shoppailusta ja luultavasti huomisista Ikean hankinnoistakin, jeeeee Ikeaan huomenna!!!!!